"istuu ikkunalla, hiukset auki odottaa. kampaisiko joku ? pitelis kuin hopeaa. Näkee pihan yli. Näkee läpi huoneiden. Kulkee kulkueina, muut vaan läpi sydämen"

kuuntelen tätä uudestaan, uudestaan, uudestaan. Ja mietin edellistä työpaikkaani Eerikinkadulla. You can´t be anymore central than that. Mulla oli tapana siellä tauolla istua isolla ja leveällä ikkunan laudalla ja katsoa ihmisiä yläilmoista. Kerran lapsi osoitti ylös äidilleen ja näin kuinka sen huulet sanoi: "tuolla on joku". hmm..ikävä helsinkiin. ikävä tuttuun ja turvalliseen. vaikka sitten kurjaan..