En edes muista mitä on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Kaikki alkoi mennä ihmeellisellä tavalla alamäkeen kun tajusin, että tuon miehen kanssa on oikeastaan ihan kiva hengailla. Ei olisi pitänyt ajatella niin. Samana päivänä kuoli perheenjäsen. Suru on musertava. Se painaa koko ajan jossain rinnan kohdalla ja iskee takaapäin juuri kun tuntuu, että nyt helpottaa. Yritän upottaa itseni töihin (siis opiskeluihin). Mieheen, johon tukeudun aivan liikaa siihen nähden kuinka vähän aikaa ollaan tapailtu. Itken ja jään tuijottamaan harakkaa puun oksalla. Unohdan asioita, kuten mennä tapaamaan isääni vaikka juuri edellisenä iltana sovittiin. rakentavaa toimintaa siis.

Miehen kanssa siis meni hyvin (jossain vaiheessa), sitten huonosti,

hyvin ja huonosti, hyvin ja sitten taas huonosti

hyvinhuonostihyvinhuonostihyvinhuonostihyvinhuonosti

koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Ja nyt ollaan taas huonosti-vaiheessa. Voiko edes mennä huonosti, jos ei olla oikeasti yhdessä? ollaan vaan ja hengaillaan...