Tapasin hyvän ystäväni. Olemme tunteneet jo jonkun aikaa ja hän on kuunnellut kun olen saanut sydämeni rikki, tie on kulkenut toiseenkin suuntaan. Nyt hän kuitenkin oli tavannut ihmisen, josta halusi kertoa minulle. Jotenkin aavistin etten tule pitämään uutisista, mutta hymyilin kuitenkin nätisti kun sain kuulla perusteluja sille miksi tämä mies on jotakin niiiiin erilaista. Olivat tavanneet yhteisen tuttavan kautta opiskelijabileissä, jonne oli sitten eksynyt muitakin kuin opiskelijoita. Olivat jutelleet koko illan ja yön, käyneet keskellä yötä uimassakin uimahallissa. Vähän ihmetytti tuo miten olivat päässeet sisään, mutta oli kuulemma ihan käsittämättömän romanttista uida pimeässä pitkän matkan altaassa kahdestaan. Kiva kiva! Sitten sain kuulla kuka tämä mies on. Minun mieheni. Se, joka satutti. Se, jonka piti olla kiva ja mukava. Se diplomi-insinööri. Luulen, että sen hetkinen tunnetilani lähenteni samaa miltä tuntuu nyrkkeilyottelussa täystyrmäyksen jälkeen. Olo oli vähän sekaisin, lievästi sanottuna. Happi ei kulkenut ja hetken aikaa tuntui, että oksennan. Olen kertonut ystävälleni miehen nimen sekä mikä hän on miehiään. Sydän kuitenkin tahtoo mitä tahtoo, näin minulle selvennettiin.

Jotta tilanne olisi täydellisen tukala, tuli mies myös tapaamiseen. Sieltä se marssi pöytäämme samoissa vaatteissa kuin aina ennenkin. Hiukset hassusti pörrössä, katsoen ruskeilla silmillään, MINUN antamat lapaset kädessään. Suukotti ystävää poskelle ja istui tämän viereen. Sitten minä tein jotain kamalan idioottimaista! Sen sijaan, että olisin pakannut viimeisetkin itsetunnon rippeet mukanani olevaan rinkkaan ja raahautunut kotiin vedoten vaikka hiusten pesupakkoon, jäin istumaan sijoilleni ja hymyilin esittäen onnellista. Luin jopa ruokalistaa, saatoin sen takana vierittää muutaman kyyneleen kun pariskunta minua vastapäätä lääppi toisiaan.

Kun aloin pyrskähdellä, pahan mielen ollessa liian suuri kannettavaksi, ystäväni päätti kertoa miksi asiat ovat ihan ok näinkin. Kuulemma tällä ei oikeastaan ollut mitään väliä, kun minulla on jo tylsä mies. Nyt voimme mennä tuplatreffeille, kun olemme molemmat niin pirun onnellisia. Ja hei, sehän on vaan plussaa, että olen joskus tullut hyvinkin toimeen hänen miehensä kanssa. Seuraavat muistikuvat ovatkin sitten hiukan hatarat. Muistan, että löin ruokalistalla miestä ja huusi ystävälleni törkeyksiä. Karjuin. Kiroilin ja itkin. Kaikkea samaan aikaan.

Sopivasti tässä kohtaa kännykkä herätti lukemaan tenttiin.