Onko pahempi / parempi tyytyä johonkin joka ei ole ensimmäinen vaihtoehto, true love, the one, vaan ainoastaan ihan kiva, kun ei nyt ole ketään muutakaan ? vai pitäisikö unohtaa ja painaa läpi tuulen ja tuiskun, harmaan kiven, yksinäisten iltojen ja pahan olon, koska ehkä mahdollisesti joskus löytäisi sen rakkauden, joka saa kaiken tuon tuntumaan pikkukiveltä kengänpohjassa. Hetken harmilta.

Entä jos en tyydy, vaan jatkan etsintää, ja sitä rakkautta ei tule ?

Entä jos tyydyn, ja se rakkaus tulee ?

Entä jos en tyydy, vaan jatkan etsintää, tuleeko minusta katkera?

Entä jos tyydyn, eikä se rakkaus tule, tuleeko minusta silloinkin katkera?