Tajusin tuossa (luomaani tickeriä vahdatessani) säikähtäen, että siitä kun tapasin ulkomaalaisen on kolme viikkoa. Ja edelleen jahkailen sen perään ja kaipaan sen kanssa juttelua. Minkäs sille voi, että se on niin mäntti ettei tajua kuinka kivaa meillä olis voinut olla. tai sitten ei.

Eniveis. Nyt aloitan viimeisen viikon kun haikailen hänen peräänsä. Aloitan liikkumisen taas, sivistän itseäni erilaisin kurssein ja etsin töitä, koska on jo lokakuu ja työsoppari loppuu tammikuussa. täysin loogista.todellakin.

peeäs. olen ollut nyt kovin kovin tuottoisa ja murskannut kahden ihmisen unelmat avioliitosta kanssani. Ensin oli tämä hiljainen mies, sanoin ihan suoraan ettei nyt synkkaa millään tasolla, eikä siinä auta kuinka hän haluaisi viedä minut Serenaan tai puhua puhelimessa. Lähti nukkumaan ja ilmoitti jatkavansa aiheesta toiste. Luovutan! Sitten oli vuorossa tämä juntti. Kerroin että en vaan kykene lämmittämään lakanoita tai mitään muutakaan hänen kanssaan, koska loukkaannun aikalailla kaikesta mitä hän sanoo. Suutahti ja itsestäkin tuntui jostain tyhmästä syystä todella tyhjältä. Kuvitellaan, että kävimme 100 keskustelua, joista noin 97 siten että olin valmis heittämään häntä jollakin esineellä. Lopuista kolmesta, n. puolet ajasta oli mukavaa, hauskaa tai kivaa ja puolet ajasta olisin vain halunnut tunkea korvat sormiin ja lallattaa omiani.