Ehkä kaikki vaan meni liian nopeasti. Oltiin yhdessä kovin tiiviisti kaksi viikkoa, tavaten aina parin päivän välein. Nyt en ole kuullut miehestä pihaustakaan pariin päivään. Hengissä se on, siitä kiitos Facebookille. Väkisinkin mielessä nakertaa ajatus, että minä olen mokannut jotenkin. Ollut liian takertuva, asun liian kaukana, en ole tarpeeksi aktiivinen.. Vielä viimeisenä iltana olin ihana ja kiva, ehkä ei olisi pitänyt olla. Olisi hänelläkin ollut jotain tavoiteltavaa.

Samaan aikaan huomaan, että tässä on oiva esimerkki siitä ettei saa ikinä pitää liikaa ääntä mistään kivasta. Kerroin nimittäin kahdelle ystävälle tästä miehestä ja sehän oli sama kuin olisi sanonut päättäville voimille suoraan, että haluan olla yksin. Jos jotain positiivista on pakko tästä etsiä niin sanoisin, ettei enää tarvitse murehtia jatko-opiskelupaikkoja. Täytyy myöntää, että tunsin ajoittain pistoja sydämessäni kun ajattelin että lähden opiskelemaan ja/tai töihin kauemmas miehestä, nyt ei tarvitse sitäkään surra. Free as a f*cking bird.

Haen seuraavaksi tänne