Miten ihminen voikin olla näin vä-sy-nyt.  Ensimmäinen työpäivä ja heti kuulin, että joudun tarjoamaan tukipalveluita syrjäytyneille nuorille. Ei siinä mitään pahaa ole, minut on kasvatettu uskomaan kaikkien ihmisten tasa-arvoon, mutta tämä vaan tuli ihan totaalisesti puun takaa. Oma ammattitaito on koetuksella, enkä oikein tiedä kenelle olla lojaali: uudelle esimiehelle vai sille, jonka sijainen olen. Heillä on nimittäin täysin vastakkaiset mielipiteet. Tiedän, tiedän. Ei tämä sijaistamisen kohde minulle palkkaa maksa, mutta kun oma mielipide on lähempänä hänen kuin esimieheni näkemystä..

Idioottina jätin myös kännykän laturini muuttokuormista juuri siihen, jonka saan vasta maanantaina. Turhaan kaivoin kahdesta laukusta, innostuneet helpotuksen tunteet vaihtuivat nopeasti vitutukseen kun tajusi hipelöivänsä milloin purukumin tahmaamia nappikuulokkeita, milloin kaksi kertaa paksumpaa läppärin virtajohtoa. Viimeseen asti jaksoin kuitenkin etsiä. Olo on kuin milläkin luuserilla.