syystä, jota en osaa kuvailla, aloin eilen miettiä ala-astetta ja aikaani siellä.

 

Nyt aikuisena (hah) voin sanoa, että ala-astehan oli mitä magein paikka: päivät olivat suht lyhyitä, kavereita riitti, ulkona oli aina sellainen sää kuin halusi, opettaja oli seniili höppänä (opetuspulan takia opettajamme pyydettiin takaisin eläkkeeltä) ja taulullekin sai piirtää värillisillä taululiiduilla opettajan luvalla tai ilman.

Tuntuu, että olin koko ajan välitunnilla: joko sillä oikealla tai omallani. Erityisesti pidin kiipeilytelineestä. Harjoittelin siellä ties mitä kieppumista, kaikilla liikkeillä oli hienot nimet kuten "veepyöräytys" ja pyrin myös niitä opettamaan muille sitä haluaville, ja myös niille jotka eivät tajunneet omaa parastaan oppia tätä jaloa taitoa (itsesuojeluvaisto, my ass). Koskaan raukat eivät  yltäneet tasolleni, ja joutuivatkin  kylmästi jatkamaan hiekkalaatikkoleikkejään, tai sitten he kyllästyivat kiipeilijädiktaattoriin ja poistuivat takavasemmalle itse. En muista. Niin tai näin, voisin lähteä sinne takaisin. Tosin parikymppistä ei ehkä enää päästettäisi roikkumaan kiipeilytelineeseen...