Olen oppinut itsestäni, että teen harvinaisen tyhmiä päätöksiä, teen juuri päinvastoin kuin päätän ja käyttäydyn siten kuten en haluaisi käyttäytyä. Tästä oiva esimerkki on eilinen, jolloin päätin tavata diplomi-insinöörin. Ja sehän meni juuri siihen miten voikin olettaa menevän eli panemiseen. En pane pahakseni, olen heikko, parempi kun myöntää sen nyt heti suoraan itselle ja muille.

Sen verran kuitenkin olen taas palautunut maan pinnalle, että en suostu itkemään sellaisen takia, joka ei itke minun takiani. En suostu rakastamaan sellaista, joka ei rakasta minua. Enkä suostu haaveilemaan sellaisesta, joka ei haaveile minusta.

Näin ollen en voi muuta kuin sanoa, että emme luultavasti tapaa enää. Tulee jotain muuta. Kiireitä töissä tai ihmisiä joita täytyy tavata. Urheilua, jota harrastaa ja paikkoja, joissa käydä. Ja se jää tuohon panoon. Hetken aikaa tuntuu taatusti pahalta, mutta sitten tulee hetki, jolloin ei enää ajattele asiaa aktiivisesti. Yllättäen Kaikki on hyvin ja juuri niin kuin pitääkin.